maanantai 29. elokuuta 2016

Vesireittejä




Pari kuvaa viime kevään retkestä lapsuudenkotini lähistöllä sijaitsevalle suolle.













© Sumu Posio



perjantai 26. elokuuta 2016

Precious and fragile things


Tässä siis ensimmäinen arvosteluni. Elokuvana toimii tematiikaltaan köyhyyttä ja väkivallan eri muotoja esittävä kasvutarina Precious, josta pidin suuresti. Tosiaan nyt Netflix-jäseneksi alettuani minulla on oiva tilaisuus pureutua elokuva- ja mediadiskurssiin entistä syvemmin - runsaasti arvosteluja siis seurannee.

Ikuisena julkkisihastujana voisin myös huvikseni nostaa esille yhden näyttelijän/hahmon jonka koen erityisen kiinnostavaksi/merkittäväksi elokuvan sisällön kannalta. 







Netflixin myötä törmäsin elokuvaan Precious, josta olen nähnyt aiemmin vain mielenkiintoni herättäneitä satunnaisia tumblrgifejä ja kuvia. Päätin katsoa sen.

Elokuva on todella raskasmielinen. Vaikka kansikuvan päähenkilö oli silmiini melankolinen ja elämään turhautunut, yllätyin silti kuinka raakana ja ahdistavana Preciousin maailma kuvattiin. Useimmat kerronnan kotikohtaukset sain katsoa niskakarvat pystyssä Preciousin turvallisuutta peläten. Perheväkivalta ja säälimätön henkinen dominointi tekevät välillä pahaa katsoa. Valokuva-albumin henkiin heräävät hahmot ja television sisällä rakastavasti hymyilevä äiti ovat kuin julmaa satiiria siitä, mitä Preciousin ympärillä todella tapahtuu. Hänen osansa vanhempien tyrannian alla on sydäntäsärkevän surullinen.

Precious on tarina nuoresta, joka toivoo olevansa kaikkea sitä mitä ei ole.

Elokuvan kantava voima ovat tilanteessaan kärvistelevät henkilöt. Henkilöt ovat erilaisia ja mielenkiintoisia, ja jokaisen persoonaa määrittävät enemmän rikkinäiset lähtökohdat kuin toiveikas tulevaisuus. Filmin hahmokehitys on kuitenkin armeliasta. Katsojalle annetaan ymmärtää että arveluttavasta käytöksestään huolimatta henkilöt elävät ja toimivat tavallaan lähinnä olosuhteiden pakosta. Jää kysymysmerkiksi, olisivatko hahmot sellaisia kun heidät elokuvassa kuvataan, jos olisivat syntyneet erilaiseen maailmaan, sellaiseen jossa eläminen ei ole riippuvaista toimeentulotuesta eikä sosiaalisessa hierarkiassa kapuaminen tarkoittaisi valkoisten pesemistä palvelukodissa minimipalkalla. Veikkaan että eivät.

Preciousin maailma poikkeaa täysin siitä länsimaisen hyvinvointivaltion kuplasta, jossa me suomalaiset olemme tottuneet kellumaan.  Rapistuneen infrastruktuurin ja roskista lainehtivien katujen sävyttämä miljöö toimii pysäyttävänä luokkaerojen, syrjinnän ja köyhyyden näyttämönä sellaiselle todellisuudelle, josta allekirjoittaneella ei ole hajuakaan. Kaikessa kurjuudessaan ympäristö pysyy realistisena ja uskottavana. Jotkut saattavat asua ihan oikeasti tuolla tavalla.

Harlem on kova ja karu eikä kukaan toivo asuvansa siellä, vähiten Precious itse.

Onnistuneesti rakennetun miljöön lisäksi elokuva on selvästi panostanut kuvaukseen ja tunnelmallisiin kohtauksiin, jotka vievät kerrontaa eteenpäin. Aiemmin mainitut telkkarikohtaukset ja hetkittäin esiinvilahtavat muotinäytökset esitetään räiskyvinä ja innostavina. Preciousin unelmissa katsojakin voi kokea hetken ajan jotain iloa, mitä käsinkosketeltavan maailman ankeus ei pysty varjostamaan. Koskettavin, ja samalla hänen maailmaansa kuvaavin oli mielestäni toive, että äiti kertoisi rakastavansa. Myös kameran käyttö kiinnitti mielenkiintoni. Still-kuvat ja yllättävät ulospäinzoomaukset luovat kohtauksiin rosoisen, huomiotaherättävän asetelman. Katsojaa ikään kuin patistetaan havainnoimaan keskustelujen hektisyys ja painoarvo kokonaisuudessaan.

Tässä kohtaa tekstiä lienee elokuva saanut jokaisen mielikuvissa enemmän tai vähemmän negatiivisen kärsimysnäytelmän leiman. Epätoivoon ei kuitenkaan tule vaipua; kyseessä on todella elämänmyönteinen ja kannustava tarina. Precious kärsimistä kriiseistä huolimatta elokuva pitää toiveikkaan ja risukasaan paistavan vaikutelmansa kiitettävästi yllä. Hänelle annetaan työkalut hajottaa sukupolvia jatkunut köyhyyden ketju ja rakentaa omaan elämäänsä tulevaisuus, joka kenties ajan kanssa parantaisi lapsuuden syvät haavat. Murheellisista lähtökohdista alustetun katsojankin sydän herkistyy, kun Precious viimein hymyilee ja nauraa. Valonpilkahdukset pimeyden keskellä ovat filmin koskettavinta antia.

Jokaisen tulisi katsoa Precious. Varsinkin rapakon takaa tuleva länkkäri saattaa nähdä "ghettoelämän" hieman eri valossa kuin mitä ironinen, idealisoitu ilmaus täälläpäin tarkoittaa.

Celebrity Crush: Paula Patton/opettaja Blu Rain - Ms. Blu Rain tuo Each One Teach One- koulussa luokkaansa juuri sitä rauhaa ja hiljaista ymmärrystä, mitä Precious kipeästi kaipaa. Blu Rain lienee tärkein osanen palapelissä, josta on määrä rakentaa Preciousille hyvä elämä. Hän sattuu myös olemaan suhteessa toisen naisen kanssa. Tämä saa allekirjoittaneen hyrisemään sekä henkilökohtaisesta tyytyväisyydestä, myös vahvistaa henkilöskaalan monipuolisuutta ja tuo vähemmistöjä esiin positiivisessa valossa.

Preciousin hymy on elokuvan odotetuin ilme.
(Kuva: http://www.listupon.com/wp-content/uploads/2014/04/precious-004.jpg)


4,5/5

//CW: perheväkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö, rasismi. Elokuva on K-15.

- Sumu 27.5.2016

Esiintulo



Terve!
Olen Sumu Posio, myös nimimerkin Sarppi taakse kätkeytyvä, nyttemmin oululaistunut 20-vuotias ihmisenalku Lapista. Tämä blogi on omistettu asioille jotka herättävät ajatuksia ja kenties luovat uusia.

Olen jo kauan mietiskellyt tekstiblogin luomista. Koen tekstin ja sanojen olevan kommunikoinnin ja ilmaisuvoiman muotoa puhtaimmillaan. Siinä missä sarjakuvablogi toimii taiteellisen kehitykseni henkilökohtaisena kasvualustana, on tekstiblogin ideana koota esiin ne sanat, jotka jäävät visuaalisesti vain ajatuksen tasolle. Samalla blogin suunta on tarkastella asioita yleismaailmallisemmin ja löytää yhteneväisiä klikkejä, selityksiä sekä rakenteita niin yhteiskunnasta että sitä asuttavista ihmisistä - omasta näkökulmastani, tietenkin. Toimii epävirallisesti myös yliopisto-opintojeni tukena asioiden ylös kirjaamisessa ja tekstillisessä esittämisessä.

Tästä blogista tulet löytämään siis ainakin...

...elokuva/sarja-arvosteluja, koska leffa herättää minussa todennäköisesti enemmän ajatuksia kuin mitä kanssakatselija jaksaisi vatvoa...
...mediasta viriäviä ajatuksia ja analyysejä, koska maailman puhe ympärillämme on kuulemisen ja pohtimisen arvoista...
...kirja-arvosteluja, koska jotkut tarinat on painettava paperille...
...yhteiskunnallista kyseenalaistamista, koska jotkut rakenteet vaativat ravistelua...
...valokuvia, koska kuva kertoo [kliseisesti] tuhat sanaa...
...sekalaisia tekstejä, koska muuten kaikki jäisi vain joko omani tai tietokoneen muistin pimentoon.

Kirjustellaan pian!
- Sumu 27.8.2016